Ohjeita tallilla kävijöille


Ratsastuskypärä

Hyväksytty ja oikein sovitettu turvakypärä. Kypäriä löytyy tallilta lainattavaksi

Ratsastushousut
Housujen on oltava joustavat ja niissä ei saa ole hankaavia saumoja reisien sisäpuolella. Alkeiskurssin jälkeen suositellaan varsinaisia ratsastushousuja.

Jalkineet
Matalakorkoiset jalkineet, ei lenkkareita. Suosittelemme jodhpurkenkiä tai ratsastussaappaita.

Turvaliivi
Suositellaan varsinkin este- ja maastotunneille.

Muuta
Siisti asu, pitkät hiukset kiinni. Ei kaulahuiveja tai muita vaatekappaleita, jotka voivat tarttua, kiristyä tai jäädä kiinni esim. pudotessa. Luistamattomat ratsastuskäsineet estävät ikävien hiertymien syntymisen. Talvella säänmukainen pukeutuminen!

Tiedosta ratsastukseen liittyvät riskit. Noudata tallin henkilökunnan antamia ohjeita. Tallin säännöt ovat tärkeitä turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Tutustu tallilla oleviin ohjeisiin. Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Suosittelemme vapaa-ajanvakuutusta omassa vakuutusyhtiössänne.

Kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain (75/2004) mukaan ratsastuspalvelun tarjoaja vastaa siitä, että palvelu on turvallinen.

Muistathan myös, että:

  • Talli on hevosten koti, joten siellä tulee käyttäytyä asiallisesti ja rauhallisesti ja välttää esimerkiksi juoksemista ja huutamista.
  • Hevosia ei saa ruokkia eikä niille saa antaa makupaloja ilman lupaa.
  • Jos tuot omia lemmikkieläimiä tallin alueelle, pidä ne remmiin kytkettyinä.
  • Hevoset saattavat pelästyä lepattavista kankaista ja sateenvarjoista, joten pidä niitä varoen.
  • Älä työnnä lastenvaunuja hevosten lähelle, hevonen saattaa pelästyä niitä.
  • Tupakointi on kielletty tallialueella, paitsi tupakointiin osoitetuilla paikoilla.
  • Ratsastusta katsellessasi, älä anna ohjeita ratsastajille. Se on ratsastuksen opettajan/ohjaajan tehtävä.
  • Pidä huolta erityisesti lapsista. Opasta lapset toimimaan ohjeiden mukaan.
  • Varo sähköistettyjä tarha-aitoja. Sähköistetyt aidat on merkitty varoituskyltillä.
  • Autot tulee pysäköidä vain niille osoitetuille paikoille. HUOM tallialueella nopeusrajoitus on 10 km/h

Kivitallin turvallisuusasiakirjan löydät tästä